Palveluksessanne – Toimiston tiimi esittäytyy

Kuka olet?

Olen Erika Salonaho, intohimoinen ja kilpailuhenkinen golffari. Olen kotoisin Espoosta, kävin ruotsinkielistä koulua, ja muutin noin 10 vuotta sitten Lahteen. Harrastan golfia ja hiihtämistä. Golfaan ja matkustelen paljon avomieheni kanssa, ja kotona meidän seuranamme on kaksi karvaista Ragdoll-kissaa.

Mitä työtä teet, mistä vastaat Golf Plaisirilla?

Tärkein työni on asiakaspalvelu ja myynti. Vastaan kyselyihin mahdollisimman nopeasti ja tavoitteeni on, että asiakkaani ovat aina tyytyväisiä palveluuni. Teen myös markkinointia ja ylläpidän kotisivujamme. Kehitän uusia ideoita kollegani kanssa.

Mikä on parasta työssäsi?

Olen monta vuotta ollut töissä golfalalla, ja parasta tässä on, kuinka olen tutustunut niin moneen asiakkaaseen ja yhteistyökumppaniin, ja tulen varmasti jatkossa tutustumaan lisää.

Golf ja matkailu ovat minun kaksi suurta intohimoani, ja tässä työssä saan olla näiden kanssa tekemisessä.

Uutta ja jännittävää on olla mukana huipputiimissä, jossa kaikki kollegat ovat eri puolilta pohjoismaista.

Millainen on oma golftaustasi ja oma tapasi pelata?

Elämässäni on jo pienestä pitäen ollut golf ympärilläni. Vanhempani perustivat 20 vuotta sitten golfmyymälän Helsinkiin, jossa olin alusta alkaen innokkaana mukana. Suoritin myös green cardin nuorena, mutta kiinnostusta golfin pelaamiseen ei ollut juuri yhtään.

Vanhempani avasivat toisen golfmyymälän Lahteen, muutin perässä ja aloitin työni myymälässä. Golfia pelasin muutaman kierroksen kesäisin, mutta vasta muutama vuosi sitten innostuin golfista kunnolla.

Olen hyvin intohimoinen ja kilpailuhenkinen golffari. Joka kierroksella haluan tehdä hyvän tuloksen. Tasoitukseni on tippunut huimaa vauhtia alas, tällä hetkellä se on 12,7, kun se vielä viime vuonna oli yli 22. Tavoitteeni on ensi vuonna pelata Mid Tourilla ja pudottaa tasoitus alle 10.

Lopetin työt golfmyymälässä samalla kun vanhempani myivät sen pois, ja aloitin työt Golf Plaisrilla. Veljeni on myös golfalalla töissä ja vanhempani ovat ensi kaudella golfoppaina Golf Plaisirilla. Myös mieheni ja hänen poikansa ovat innokkaita golfareita.

Mikä on suosikki golfmatkakohteesi?

”Yögolf” Carya golfkentällä Belekissä on jäänyt mieleen. Golfia täysin valaistulla kentällä pimeään aikaan kannattaa kokeilla, jos on mahdollista.

Kävimme mieheni kanssa Roomassa viime keväänä ja pelasimme Marco Simone golfkentällä. Kokemus jäi mieleen, koska tiesimme, että kenttä toimii Ryder Cup näyttämönä vuonna 2023.

 

 

Kuka olet?

Olen Jenni Vellonen, golfmatkailun ammattilainen, kahden pojan äiti, positiivinen ajattelija, tunnollinen ja ratkaisukeskeinen sekä sosiaalinen elämysten ja palvelun tuottaja.

Mitä työtä teet, mistä vastaat Golf Plaisirilla?

Vastaan Golf Plaisirilla Suomen liiketoiminnasta Country Managerin roolissa.  Varmistan, että myyntitiimimme Suomessa toimii tehokkaasti ja itsenäisesti sekä asiakaslähtöisesti. Työtehtäväni sisältävät paljon markkinointia, asiakaspalvelua, tiiminjohtamista, suunnittelua, tuotteistusta ja viestintää. Työ on monipuolista ja haastavaa. Yksikään päivä ei ole samanlainen.

Mikä on parasta työssäsi?

Asiakkaat ja yhteistyökumppanit sekä Golf Plaisirilla koko upea golfmatkailun ammattilaisista koostuva motivoitunut tiimimme mukaanlukien golfmatkakohteissamme toimiva henkilöstö. Apollomatkojen upea henkilöstö täydentää vielä työyhteisömme täällä Helsingissä.

Tässä työssä pääsee todella tuottamaan palvelua ja iloa ihmisille, verkostoitumaan ja kehittämään toimintaa monipuolisesti.

Työ ottaa paljon, mutta antaa vielä enemmän.

Millainen on oma golftaustasi ja oma tapasi pelata?

Olen tutustunut golfiin ja golfareihin opiskeluiässä tehdessäni kesätöitä Nokia River Golfin ravintolassa. Pidin valtavasti tuosta yhteisöstä ja ihmisistä ja suoritin 2000 luvun taitteessa myös green cardin. Golfin piti olla minulle vasta eläkepäivien harrastus, mutta innostuimmekin perheellä aloittamaan golfharrastuksen asuessamme Sastamalassa. Pienet lapset kulkivat mukana Lakesidessa ja matkoillakin ja edelleen golf on koko perheen harrastus enemmän tai vähemmän.

Olen löytänyt vuosien saatossa rentouden, leikkisyyden ja golfin sosiaalisen puolen ja rakastan pelaamisen ohella myös tarinoida, valokuvata ja kisaillakin golfkentällä. En ole kovin aktiivinen harjoittelija tai pelaaja, mutta golf tulee varmasti olemaan tärkeä osa elämääni aina.

Mikä on suosikki golfmatkakohteesi?

Costa Navarino tulee aivan ensimmäisenä mieleen.

Niin mykistävän upea golfkohde, jossa saavutin sellaisen rentouden ja hyvän olon tunteen, että aina hymyilyttää, kun miettii tuota matkaa. Toki matkaseura näytteli todella tärkeää osaa ja lisäksi vaikutuksen tekivät hyvä ruoka ja kulttuurielämykset sekä majesteettiset maisemat ja koskematon luonto ja syvän jäljen jätti myös ympärillä olevien ihmisten aito läsnäolo ja yhdessä vietetty aika, joka sisälsi paljon naurua ja iloa.

Kuka olet?

Olen Mika Asikainen, perheen isä ja innokas golffari. Olen kotoisin Lahdesta, jossa myös nykyään perheemme asustaa. Vapaa-aika menee paitsi oman golfin myös perheen pienempien harrastusten parissa varsin tehokkaasti. Golfin lisäksi viihdyn paljon ulkoilmassa muutenkin. Luonteeltani olen rauhallinen ja mielelläni kuulen ja jaan golf- ja matkakokemuksia muiden kanssa.

Mitä työtä teet, mistä vastaat Golf Plaisirilla?

Golf Plaisirilla vastaan Protours- ja ryhmämatkamyynnistä. Lisäksi muu myynti, markkinointi ja asiakaspalvelu kuuluvat toimenkuvaan. Golf Plaisirilla on hieno ja loistava henkinen tiimi, jossa työtehtävät sekä toisten tukeminen ja auttaminen sulautuvat kuin itsestään jokaiseen päivään. Yhdessä asiakkaan hyväksi kuvaa hyvin toimintaamme. Toimenkuvani sisältää myös paljon kohtaamisia ja liikkumista, jonka vuoksi minut saattaa silloin tällöin tavata myös pelikentällä.

Mikä on parasta työssäsi?

Olen ollut koko ikäni urheilun, liikunnan ja matkailun parissa, joista viimeiset parikymmentä vuotta golfin parissa. Nykyisessä toimenkuvassa ehdottomasti parasta on golfiin ja matkailun suhteen intohimoiset asiakkaat sekä ammattitaitoinen ja posi henkinen tiimi ympärillä.

Kansainvälinen organisaatio ja toimintaympäristö antavat mielenkiintoiset mahdollisuudet oman verkoston kehittämiselle ja omien kokemusten tuomisen asiakkaan hyväksi.

Golf ja matkailu ovat luonnollisesti myös oma intohimo, joten on ilo päästä toimimaan näiden asioiden parissa.

Millainen on oma golftaustasi ja oma tapasi pelata?

Olen golfannut 90-luvulta lähtien ja viimeiset lähes parikymmentä vuotta myös toiminut golfalalla eri tehtävissä, mm. yli 15 vuotta opettaen. Oma golf harrastus on aikoinaan alkanut puhtaasta mielenkiinnosta itse peliin ja aika nopeasti muodostunut ns. elämäntavaksi. Viimeisten vuosien ajan oma golf on pyörinyt pääosin lasten pelaamisen mukaan. Erilaiset kisailut ja kilpailut ovat aina lähellä sydäntä, mutta nykyisin pelaan erittäin paljon muista asioista kuin tuloksesta nauttien. Minulle golf on ennen kaikkea sosiaalinen harrastus ja mahtava ympäristö tavata erilaisia ihmisiä ja uusia persoonia. Oma tapa pelata ja nauttia mukautuu yleensä peliseuran mukaan, joko kisaillaan tai nautitaan muista asioista.

Mikä on suosikki golfmatkakohteesi?

Vuosien aikana olen kokenut paljon kenttiä ja yhtä ainoaa kohdetta on vaikea nostaa muiden yläpuolelle.

Mieleeni ovat jääneet Lissabonin läheisyydestä useatkin kentät ja hotellit sekä välitön ja ystävällinen palvelu. Toisaalta Mallorca on jättänyt positiivisen kuvan ja halun palata uudestaan.

Kaikkia näitä yhdistää pelillisesti mukavat ja laadukkaat kentät sekä viihtyisät ja laadukkaat hotelit hyvillä etäisyyksillä kentistä. Ja poikkeuksetta matkoilta mieleen jäävät aina upeat maisemat ja kokemukset yhdessä peliseuran kanssa.