Abu Dhabi

Antin ja Rikun peli-ja opetusmatka

23.-31.tammikuuta, 2023

 

 

Antilla ja Rikulla on pitkä yhteinen golfhistoria. He tapasivat golfkentällä 13-vuoden ikäisinä. Siitä alkoi ystävyys, johon luonnollisesti kuului valtavasti pelaamista. Samassa junnumaajoukkueessa he pelasivat Talin EM-kisoissa 1983. Rikun osalta amatööriaika ja 80-luku huipentuivat kolmeen peräkkäiseen SM-kultaan, sitten oli aika siirtyä ammattilaiskentille.  Nykyään molemmat herrat toimivat golfvalmentajina ja osana GoGolfin ammattitaittoista valmennustiimiä.

 

Päiväohjelma matkoilla on selkeä. Golfpäiviin kuuluu noin 1,5 tuntia treeniä ja kierros golfia. Treeneissä aiheet ovat niin yksinkertaisina kuin mahdollista – golfarin perustaitoja kuten sujuva liike, hallitut puolikkaat svingit, chipit, pitchit ja puttaaminen.

Kierroksilla pelaamme ryhmien mukana, joten kaikki pelaavat vähintään yhden kierroksen matkan aikana joko Antin tai Rikun kanssa.

 

Lyhyesti vielä mikä on ajatuksemme hyvästä peli- ja opetusmatkasta?

Rento ja leppoisa meininki, mutta silti harjoitellaan kunnolla se 1,5 h joka treenataan. Pientä leikkimielistä kisailua päivittäin joukkueina. Ollaan lomalla, nautitaan toisten seurasta, mutta samalla koitetaan oppia jotain omasta pelistä. Ollaan porukka, jota yhdistää enemmän into pelata golfia kuin pelikokemus tai -taso.

Yas Island

Huippugolfia Persianlahdella!

Vain puolen tunnin ajomatkan päässä Abu Dhabin keskustan ulkopuolella sijaitsee rakennettu saari, Yas Island. Täällä majoitut hotelliin, josta on kaunis näköala Yas Links -golfkentälle, ja joka on lähellä saaren laajaa viihdevalikoimaa.

Abu Dhabin rakennettu saari Yas Island houkuttelee turisteja saarelle vuosittain. Eikä se ole mikään ihme, sillä saarelta löytyy paljon erilaista viihdetarjontaa ja nähtävää. Sekä myös uskomattoman hieno Yas Links -golfkenttä, joka on nimetty 50 maailman parhaiden golfkenttien joukkoon. Niille, jotka haluavat pelata golfia Abu Dhabin lomallaan, löytyy myös kaksi muuta korkeatasoista golfkenttää.

Jos haluat tehdä muutakin golfin lomassa, olet tullut oikeaan paikkaan. Hotellin lähellä sijaitsee upea seikkailupuisto Ferrari World, jossa on maailman nopein vuoristorata Formula Rosso, joka kulkee 240 km / h. Ferrari Worldin vieressä sijaitsee Yas Waterland -vesipuisto, josta ei puutu mitään. Tarjolla on yhteensä 45 eri vesiliukumäkeä ja vuoristorataa. Voit myös kävellä Abu Dhabin Corniche Beachin kahdeksan kilometriä pitkää rantabulevardia pitkin tai shoppailla suurissa kauppakeskuksissa kuten Marina Mall ja Abu Dhabi Mall.  Abu Dhabin ostosmahdollisuudet ovat vailla vertaansa.

Yas Islandilla voit odottaa aurinkovarmaa ja aktiivista golflomaa futurisitisessa pääkaupungissa, jossa on kansainvälinen keittiö ja yksi maailman parhaista kaupunkirannoista.

Tiedot

Mitä matkaan sisältyy?

Alkaen: 0€

Finnairin suorat lennot Helsinki-Dubai-Helsinki
Matkalaukku ja golfbägi ruumaan
7 yötä kahden hengen huoneessa Hilton Yas Abu Dhabi*****
Puolihoito (päivittäinen aamiainen ja 6 x päivällinen)
5 x green fee kolmelle eri kentälle; 3 x Yas Links, 1 x Abu Dhabi Golf Club ja 1 x Sadiyaat Beach Golf Club sis. Jaettu golfauto
Lentokenttä- ja golfuljetukset kohteessa
Kuljetukset Dubaihin seuraamaan ET-kisoja 28.1. Emirates, Majlis GC/
Matkanjohtajien palvelut ja opetus/ PGA Pro Antti Vaalas ja PGA Pro Riku Soravuo

Sää tällä hetkellä

weather-icon32.1℃

Yas Links Golf Club

Yas Links on Arabiemiraattien parhaimmaksi arvosteltu aavikolle rakennettu links-tyyppinen golfkenttä. Kentällä riittää haasteita ja se on unohtumaton kokemus lukuisten väylien varrella olevine kirkasvetisine laguuneineen. Yas Linksin on suunnitellut skotlantilainen Kyle Phillips, joka on tullut tunnetuksi myös sellaisista mestariteoksista kuin Kingsbarns ja Dundonald Links. Kentän laadukkuus on taattu – tämän enempää kenttä ei voisi Links-henkisyyttä huokua. Voisi ajatella, että tämän tyyppinen kenttä on tarkoitettu vain huipputaitaville ammattilaisille, mutta kenttä sopii kaikille ja on otettu vastaan avosylin niin ammattilaisten kuin harrastelijoidenkin keskuudessa. Kokemus ei ole yhtään hassumpi, kun viimeistelet golfkierroksen käymällä klubitalossa, jossa on ihana ulkoravintola. Mangrove-suo löytyy heti rakennuksen takaa ja näköalat ovat 18. reiän viheriölle sekä kauniille merelle.

Yas Links tarjoaa myös todella hyvät harjoitustilat. Alueelta löytyy ideaalinen range dyynien välistä. Rangella on paljon maalitauluja, joihin tähdätä parhaalta nurmialustalta. Rangen vierestä löytyy myös lähipelille ja puttaamiselle harjoittelualueet. Täällä on hyvät mahdollisuudet kehittää lähipeliäsi, jotta hyvä kierros ei kaatuisi ainakaan lyhyisiin väyliin.

Tiedot

Väyliä 18
Golfkentän tyyppi Links-kenttä
Tietoa kentästä Par 72, 6779 6434 6045 5702 4968
Driving range Kyllä, luonnonnurmialusta.
Golfkentän suunnittelija Kyle Phillips

Saadiyat Beach Golf Club

Saadiyat Beach Golf Clubilla laatu on taattu, sillä amerikkalainen Troon Golf vastaa kentän hoidosta ja ylläpidosta. Eteläafrikkalainen Gary Player on suunnitellut ja tehnyt tämän todella kauniin luomuksen Persianlahden edustalla sijaitsevalle ainutlaatuiselle rannikolle.

Kauniin sijaintinsa lisäksi golfkentälle on ominaista suuret erämaat ja kalkin valkoiset bunkkerit kontrastina vihreille väylille ja taivaansiniselle merelle. Ensi silmäyksellä kenttä voi näyttää kauempaa katsottuna haastavalta kaikkine isoine bunkkereineen, mutta aloituslyöntien jälkeen huomaa, että väylät ovat leveämpiä kuin olisi uskonutkaan. Tilaa on siis paljon, vaikkakin hiekkaa joka väylällä on myös riittämikseen. Yksi kentän bravuureista on uskomattoman kaunis kuudes reikä, par 3, joka kulkee rannan varrella. Monet pitävät myös kolmea viimeistä reikää kentän kauneimpina ja parhaimpana antina. Yksi Saadiyat Beachilla pelaamisen elämyksistä on gazellit, joita voi nähdä vaeltamassa vapaasti kentän läheisyydessä. Yhdessä vedestä bongattujen delfiinien kanssa nämä kokemukset tekevät Saadiyatista ehdottomasti täysin ainutlaatuisen. Kierroksen jälkeen suosittelemme vierailua komeaan klubitaloon ja nauttimaan ilta-auringosta kylmän juoman kanssa.

Tiedot

Väyliä 18
Golfkentän tyyppi Autiomaa/Links
Tietoa kentästä Par 72, 7083 6613 6127 5452 4813
Tasoitusraja 54
Driving range Luonnonnurmialusta.
Golfkentän suunnittelija Gary Player
Golfauto Golfautot ovat saatavilla niille, jotka niitä toivovat. Kävely on myös sallittu.

Abu Dhabi Golf Club

Abu Dhabi Golfin klubitalo on varmasti yksi maailman erikoisimmista ja myös eniten valokuvattu. Kolmikerroksinen klubitalo kertoo jotain kokoluokasta. ”Haukan siipien alla” olevat tilat ovat isot ja mahtavat, mutta toisesta kerroksesta löytyy myös pieni ja viihtyisä baari. Abu Dhabi Golfista löytyy kuuluisa kilpakenttä, joka on muodostunut saksalaisen tähtipelaajan Martin Kaymerin suosikkikentäksi hänen voittettuaan täällä mestaruuskilpailut jopa kolme kertaa. Huipputasoisen pääkentän lisäksi, alueelta löytyy myös todella hyvä valaistu 9-reikäinen silmukka.

Abu Dhabi Golf on suosittu golfkeskus, jonka suunnittelemaa Peter Harradinea monet tour-pelaajat ylistävät fantastisesta puistokentästä huolellisesti sijoiteltuine vesi- ja hiekkaesteineen. Entisessä aavikkomaisemassa ei odottaisi olevan paljoakaan vesiesteitä, mutta täältä löytyy jopa seitsemän suolavesijärveä. Keskivertogolfaajalle kenttä voi näyttäytyä hieman haastavana, mutta laadukkaalla ja uudenaikaisella golfkentällä on monipuolisesti erilaisia ​​väyliä, mikä tekee kentästä inhimillisen. Erinoimasesti hoidettu kenttä takaa sen, että lyönteihin on aina hyvät asemat ja pallo tuntuu melkein kiinnittyneeltä täydelliselle väylälle. Viheriöt ovat sileitä ja nopeita, mutta eivät niin nopeita kuin niitä Euroopan kiertueella pidettiin. Pelatessa 18. väylän griinillä itsensä voi tuntea hieman jännittyneeksi mahtavan klubitalon haukan tuijottaessa puttaussuorituksiasi. 9-reikäinen silmukka on täyspitkä ja erittäin hyvä lisä pääkentälle, koska se on myös sähköisesti valaistu. Jos et ole pelannut iltagolfia aiemmin, pääset kokemaan sen hienouden, kun olet täällä.

Tiedot

Väyliä 27
Golfkentän tyyppi Autiomaa-/puistokenttä
Tietoa kentästä Championship Course, Par 72 6916 6184 5706 5279
Academy Course, Par 36 3265 3037 2816 2530
Tasoitusraja 54
Driving range Luonnonnurmikenttä
Golfauto Golfautot ovat saatavilla niille, jotka niitä toivovat. Kävely on myös sallittu.
Golfkentän suunnittelija Peter Harradine
Greenfee Abu Dhabi Golf Club sisältää 3 greenfeeta. Kaksi päivää pelaamme mestaruuskentällä alkaen aamusta. Kolmannella päivällä aloitamme iltapäivällä ja pelaamme 9 reikäisen kentän mestaruuskentällä ja lopetamme viimeiselle 9:lle (19-27) sähkövalaistuksessa.

Hilton Abu Dhabi Yas Island

Hilton Abu Dhabi Yas Island 5* Uusi, laadukas hotelli keskeisellä sijainnilla, vain 10 minuutin matkan päässä Abu Dhabin teemapuistoista takaa, että nautit matkalla myös viheriöiden ulkopuolella. Hyvät ravintolat, uima-allas ja kauniit maisemat jäävät varmasti kaikkien majoittujien mieleen.

 

Kaikissa huoneissa on maksuton wifi ja espressokeitin. Jokainen majoittuja pääsee nauttimaan Abu Dhabin teemapuistojen tarjoamista elämyksistä ja viihteestä matkan aikana, sillä jokainen majoitusyö sisältää teemapuistosisäänpääsylipun huoneeseen kirjatuille henkilöille.

 

Huoneet ovat avaria ja valoisia ja sisustettu modernisti. Kylpyhuoneissa on erillinen suihku ja kylpyamme.

 

Hotellin allas-alue on viihtyisä ja nautit allasalueen ravintolassa vilvoittavat juomat tai raikkaan lounaan, rennossa ilmapiirissä. Aulabaarissa on mukava kokoontua myös porukalla suunnittelemaan iltamenoja ja hotellin upea Graphos Social Kitchen ravintola tutustuttaa sinut makuihin maailmalla ja antaa uudenlaisia makumuistoja ja elämyksiä.

Tiedot

Standard starstarstarstarstar
Sijainti Abu Dhabin Yas Islandilla, 10 minuutin päässä teemapuistoista ja lähellä golfkenttiä
Huone Suihku ja kylpyamme, hiustenkuivain, TV, puhelin, ilmastointi, tallelokero, espressokeitin
Tietoa Ravintola, allasbaari, aulabaari, ulkouima-allas, spa
Wifi Maksuton wifi hotellissa

Golfohjelma

Päivämäärä Golfkenttä Tiiajat Range
24.1.2023 Saadiyat Beach Golf Club 11:40-12:20 ennen kierrosta
25.1.2023 Abu Dhabi Golf Club 13:00-13:50 ennen kierrosta
26.1.2023 Yas Links Abu Dhabi 08:00-08:40 kierroksen jälkeen
27.1.2023
28.1.2023 Yas Links Abu Dhabi 08:10-08:50 kierroksen jälkeen
29.1.2023 Kuljetus Dubaihin katsomaan European Touria
30.1.2023 Yas Links Abu Dhabi 10:00-10:40 ennen kierrosta

Tiedustelu

Yhteystiedot

loading Request sent Request failed to send, please try again later or call us instead Name, email, phone and mobile is required fields, please check your form.