Mattias Damberg kertoo syksyn matkailusta

Golf Plaisirin myyntipäällikkö Mattias Damberg kertoo odotuksistamme tulevan syksyn ja talven golfmatkailun osalta. Matkailu on pääsääntöisesti avautunut uudestaan, mutta moni golffari ei vielä ole ehtinyt golfmatkalle pandemian jälkeen. Huomaamme, että monilla asiakkaillamme on kysymyksiä muun muassa istumapaikkojen saatavuudesta, kohteista ja turvallisuudesta ja siitä, mitä tapahtuu hinnoille.

Miten vähentynyt matkustaminen on vaikuttanut golfkenttien ja hotellien laatuun?

Meillä on ollut paljon matkustajia, jopa pandemian aikana, ja useimmat golfkentät ovat pärjänneet erittäin hyvin. Tietysti on poikkeuksia ja osassa kohteita ei ole ollut taloudellisia resursseja pitää palveluita auki täydellä teholla tai ollenkaan. Joissain golfkohteissa on voinut kolmesta kentästä olla vain yksi avoinna pelaajille. Yksi hotellien suurimmista ongelmista on ollut rajoitukset liikkumisessa, joka on johtanut hotellien sulkemiseen osaksi vuodesta ja tuonut ongelman löytää uutta hotellihenkilökuntaa. Lisäksi monet kausityöntekijät ovat valinneet pandemian aikana muita töitä, eivätkä ole nyt palaamassa alalle. Tämä voi vaikuttaa palvelutasoon, sillä hotelleissa on enemmän uusia työntekijöitä, joilla ei ole vielä riittävää kokemusta totutun palvelutason ylläpitämiseen esimerkiksi ravintoloissa.

Mitä hinnoille tapahtuu nyt, kun öljyn hinta on taivaissa, inflaatio kiihtyy ja rahan arvo heikkenee?

Pitkällä aikavälillä matkustaminen kallistuu eivätkä golfmatkat valitettavasti ole poikkeus. Odotamme lentomatkojen, hotellien, golfin, kuljetusten ja muiden palveluiden hinnannousuja ajan kuluessa. Golf Plaisirilla on useita pitkäaikaisia ​​sopimuksia lennoista ja hotelleista, joissa hintataso on edelleen pandemiaa edeltäneellä tasolla. Syksyn matkojen kysyntä on jo nyt erittäin korkea, joten aikaisin varaaminen on selkä etu, koska matkan varaaminen tulee todennäköisesti kalliimmaksi, kun sopimuspaikkamme loppuvat ja joudumme pyytämään lisävolyymiä nykyisellä hintatasolla.

Mitä tapahtuu, jos syksyllä tai talvella tulee uusi pandemia?

Jos varaat matkasi Golf Plaisirin kautta, voit olla rauhallisin mielin. Pandemiaan liittyvien matkustusohjeiden tullessa noudatimme matkustusehtoja ja maksoimme asiakkaillemme kaikki rahat takaisin peruuntuneista matkoista. Mielestäni se osoittaa, että olemme turvallinen ja vastuullinen matkanjärjestäjä, joka noudattaa ulkoministeriön matkustussuosituksia. Toivomme luonnollisesti, että vältymme uusilta Covid-pandemian aalloilta, mutta samalla uskomme, että meidän on opittava elämään sen tosiasian kanssa, että rokotesuojaa on vahvistettava säännöllisin väliajoin ja tarkistettava ajankohtaiset matkustussuositukset pandemian seurauksena.

Kuinka suuri kysyntä on – tulevatko matkat täyteen nyt tai varataanko viime hetkellä?

Moni asia viittaa siihen, että matkat tulevat olemaan täynnä syksyyn mennessä. Matkustamisen kasvanut tarve ei ole vain Pohjoismaista, vaan kaikkialta Euroopasta. Tämä tarve tietysti hieman vaimenee, jos hinnat nousevat jyrkästi, mutta samalla meillä on edelleen lentojenkapasiteettiongelmaa. Finnair, Norwegian tai markkinoiden uudet lentokonetoimijat eivät lennä samoilla volyymeilla kuin ennen pandemiaa ja kun pienempi kapasiteetti kohtaa suurta kysyntää, hintataso yleensä nousee. Tämä näkyy jo ennen syksyä monissa suosituissa ja perinteisissä golfkohteissa.

Minne golfarit matkustavat?

Kesäkuukausina monet ovat luultavasti tottuneet matkustamaan lähiseudulla ja tutustumaan kaikkiin Suomen ja naapurimaiden hienoihin golfkenttin. Syksyllä hieman pidemmälle matkalle lähtevät matkustavat todennäköisesti ensisijaisesti Euroopan sisällä. Se, että Espanja ja Kanariansaaret ovat nyt todella suosittuja, ei luultavasti ole yllätys kenellekään. Dubain ja Marokon matkailu todennäköisesti elpyy hijalleen tulevan talven aikana, jollei uusi pandemia-aalto nosta päätään.

Miksi kannattaa matkustaa Golf Plaisirin matkassa?

Tämänhetkisen maailman tilanteen perusteella sanoisin, että turvallisuus on tärkein tekijä. Meillä on taloudelliset resurssit selviytyä uudesta pandemia-aallosta. Yli 30 vuoden kokemus golfmatkojen järjestämisestä ja se, että meillä on paikan päällä omat golfisännät, jotka huolehtivat ja levittävät iloa vieraidemme keskuudessa paikan päällä, on toinen tärkeä turvallisuustekijä, joka varmistaa myös sujuvuutta ja viihtyvyyttä matkaajalle.

Minne itse lähtisit syksyllä?

Haluaisin palata tänä syksynä Portugalin Praia D’El Reyhin ja pelata Praia D’El Reyn ja West Cliffsin haastavilla ja upeilla golfkentillä ja nauttia niistä upeista lomapuitteista, jotka tämä kohde Lissabonista koilliseen Atlantin rannalla tarjoaa.