Lähde mukaan nauttimaan Espanjan Costa Blancalle laadukkaasta treeniviikosta Markon valmennuksessa ja kehittämään omaa peliä inspiroivan matkaviikon aikana.
Käytännönläheinen ja kannustava ryhmäopetus yhdistettynä hienoihin peliolosuhteisiin ja runsaaseen omatoimiseen harjoitteluun pron ollessa tukena tarvittaessa muodostavat viikolle intensiivisen, golfiin keskittyvän ohjelman.
PGA Pro Marko Kumm toimii matkanjohtajana ja golfopettajana tällä matkalla. Markolla on yli 15 vuoden kokemus golfopetusmatkojen järjestämisestä.
Marko on erittäin pidetty golfopettaja ja hän on saanut satoja uusia lajin harrastajia golfiin pariin rennon, innostavan ja selkeän sekä käytännönläheisen opetustapansa avulla. Hän kuvailee itseään golfvalmentajana seuraavasti;
”Näkisin että olen pitkäjänteinen sekä päämääräkeskeinen ja lisäksi erittäin hyvä ihmistuntija,
mistä on paljon hyötyä valmennustyössä. Olen käynyt myös liikunnanohjaajakoulutuksen, mikä tukee valmennustyötäni monin tavoin.
Huomaan nopeasti mikä opetustapa oppilaalle sopii ja tätä kautta saamme tuloksia aikaan valmennettavan kanssa hyvinkin nopeasti.”
Golfpeliuransa Marko on itse aloittanut vuonna 1990 Aulanko Golfilla Hämeenlinnassa ollessaan seitsemän vuotias.
Talvikaudella Marko opettaa matkojen lisäksi omalla simulaattoristudiolla Mankkaalla sekä vetää ryhmäopetusta Golfloungessa Kerassa ja Planmecalla Areenalla Vuosaaressa. Lisätiedot löydät Markon sivuilta golfgoulu.fi
Tälle matkalle mahtuu mukaan 15 osallistujaa.
Golfisäntä | ei |
---|---|
Etäisyys golfkentältä | 200 m |
Etäisyys lentokentältä | Alicanten lentokenttä, 40 km |
---|---|
Lähin kaupunki | Torrevieja, 20 km |
Golfkenttiä lähialueella | 10 |
Turistivero
Monissa kohteissamme kaikista yöpymisistä hotelleissa peritään hotellivero. Vero peritään per makuuhuone/yö ja se maksetaan sisään- tai uloskirjautumisen yhteydessä suoraan hotellille. Lue lisää turistiverosta täältä.
La Finca on helmi! Kenttä on Pepe Gancedon suunnittelema ja sijaitsee laaksossa upean klubitalon ja hotellin ympärillä. 18 kaunista golfreikää mutkittelee palmujen ja oliivipuiden läpi. Kenttä on puistomainen ja kevyesti aaltoileva, helppo kävellä, joskin pitkä, golfautoa ei kuitenkaan tarvita. Kentällä on vain pari pidempää siirtymää.
Kentällä on luonnetta ja hienoja ominaispiirteitä, bunkkerit ja viheralueet ovat erittäin hyvin hoidettuja terävillä reunoilla ja todella hyvällä viimeistelyllä, kentän alueella on myös useita kauniita pieniä vesiputouksia, jotka luovat kodikasta tunnelmaa muutaman reiän ympärille. Viheriöt ovat keskenään hyvin eri tavoin haastavia ja hauskoja. Niissä on muotoilua ja usein onkin tärkeää löytää oikea tasanne viheriöltä hyvän tuloksen saavuttamiseksi. Kentän ulkoasu sopii kaikille golfaajille, tilaa riittää useilla väylillä, mutta kenttä kutsuu myös rohkeaan peliin ja yrittämään lyöntejä, joilla voi säästää yhden tai pari välilyöntiä ja ratkaista pelin.
Väyliä | 18 |
---|---|
Golfkentän tyyppi | Puistokenttä |
Tietoa kentästä | Par 72, 6394 6032 5411 |
Driving range | Ruoho |
Tasoitusraja | 54 |
Golfkentän suunnittelija | Pepe Gancedo |
Villamartin on Costa Blancan vanhimpia golfkenttiä. Sen on suunnitellut Paul Putman. Hurmaava mäntyjen reunustama puistokenttä vaatii keskittymistä ja hyvää tekniikkaa ja pelikokemus usein vain paranee toistettaessa pelikierroksia tällä kentällä.
Villamartin on isännöinyt tunnettuja kilpailuja, kuten vuoden 1994 Mediterranen Open kilpailua, jossa Jose Maria Olazabal voitti Paul McGinleyn uusintareiällä.
Kenttä on miellyttävä pelata ja hyvin käveltävissä, vaikka korkeuserojakin kentältä löytyy.
Väyliä | 18 |
---|---|
Golfkentän tyyppi | Puistokenttä |
Tietoa kentästä | Par 72, 6005 5868 5007 |
Driving Range | hyvin pieni driving range |
Golfkentän suunnittelija | Paul Putman |
La Finca Golf Hotel on moderni designhotelli, joka on rakennettu vuonna 2009. Hotelli sijaitsee aivan golfkentän vieressä, 10. reikä kulkee aivan yhden hotellin siiven ulkopuolelta ja suurelta osalta hotellia on näkymä golfkentälle. Koko hotelli on moderni hillitty tyyli ja huoneissa on aina terassi tai parveke. Siellä on kaksi ravintolaa, joista toinen tarjoaa aamiaista ja yksinkertaisia aterioita, sekä viihtyisä illallisravintola, jossa on todella hyvää ruokaa. Tarjolla on myös pieni kylpylä niille, jotka haluavat, sekä lämmittämätön ulkouima-allas. Hotellin baarissa voit nauttia ansaitun drinkin golfkierroksen jälkeen ja seurustella muiden vieraiden kanssa rauhallisessa ja rentouttavassa ympäristössä.
Standard | |
---|---|
Sijainti | La Fincan golfkentän yhteydessä |
Huone | Kaikissa huoneissa on ilmastointi, tallelokero, minibaari ja hiustenkuivain ym. Parveke golfkentän suuntaan tai sisäpihan altaalle.. |
Tietoa | Ulkouima-allas, ravintoloita, baareja, padel, spa, kuntosali ym. |
Wifi | Hotellissa on langaton internet ilman lisämaksua. |
Ryhmälle on varattu tiiajat etukäteen.
Golfopettajanne informoi yhteisten opetustuokioiden tarkemmat ajankohdat sekä jakaa peliryhmät matkan aikana.
Ryhmän ensimmäinen tiiaikalähtö:
Päivämäärä | Golfkenttä | Tiiajat |
---|---|---|
13.04.2025 | La Finca | 13:10 |
14.04.2025 | Villamartin | 13:00 |
15.04.2025 | La Finca | 12:30 |
17.04.2025 | La Finca | 12:30 |
18.04.2025 | La Finca | 12:30 |
Pro Marko pitää teemaharjoituksia ennen pelikierroksia. Lisäksi Marko pelaa ryhmän kanssa kentällä vaihtaen ryhmää päivittäin, jolloin hän ehtii pelata kaikkien kanssa täyden kierroksen antaen samalla peliopetusta kierroksen aikana.